Hyppää sisältöön

Hyvä nykyinen tai tuleva asiakas,

Hesarissa puhuttiin muutama viikko sitten asiaa. Tässä pieni ote: 

Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että joutenolo lisää luovuutta ja auttaa tekemään parempia päätöksiä. Pihlajan mielestä onkin hullua, että asiantuntijatyötä tekevät istuvat edelleen kahdeksan tuntia koneen ääressä kuin tuotantolinjastolla ja yrittävät saada mahdollisimman paljon aikaiseksi. Lopputuloksen kannalta olisi todennäköisesti hyödyllisempää pitää kesken päivää kahden tunnin tauko ja mennä ulos kuljeskelemaan vailla päämäärää.

”Tutkimuksista tiedetään, että muun muassa siirtymät paikasta toiseen ja lepo saavat luovuuden liikkeelle. Luovuuden kannalta on merkittävää, että työssä on väljyyttä, jolloin ei näennäisesti tapahdu mitään. Silti suhtaudumme työhön edelleen helposti kuin se olisi liukuhihnatyötä. Ajattelua ei lasketa työksi”, Pihlaja sanoo.

Mitä? Että pitäisi mennä ulos ihan vain kuljeskelemaan kesken työpäivän. Ja olla ihan vaan jouten? Mutta kun meillä on miljoona tehtävää ja kehitettävää asiaa ja rajallinen budjetti. 

Saattaa kuulostaa hurjalta, mutta kyllä se näin vaan on. Ylikuormitus tappaa luovuuden ja tuottavuuden. Lisäksi ihmisten työnkuva ja rooli tulisi olla kohtuullisesti rajattu. Harvan kupoli kestää jos hänen oletetaan olevan viisi erilaista asiantuntijaa samanaikaisesti.

Ei siis monia vääränkokoisia hattuja yhdelle ihmiselle vaan yksi, mielellään sellainen sopusuhtainen lakki. 

Tiedämme, että testauksenne tarvitsee vetäjää ja testausprosesseissakin saattaa olla kehitettävää. Tiedämme, että testauksessa olisi paljon automatisoitavaa, jotta manuaalitestausta tekevät voisivat regressioiden sijasta keskittyä tarpeelliseen tutkivaan testaukseen. Ja CI/CD -putket pitäisi myös saada kuntoon sekä kehityskulttuuri DevOpsin mukaiseksi.

Me tiedämme, me ymmärrämme. Ette ole yksin näiden “ongelmien” kanssa. Me autamme erittäin mielellämme. Meillä on erittäin osaavia henkilöitä ja jopa jonkin verran ”yksisarvisia”, jotka hallitsevat kaikki edellä mainitut. 

Mutta. Vuorokaudessa on rajattu määrä tehokkaita työtunteja. 

Kaukana ovat ajat, jolloin järjestelmän testaus hoidettiin siinä sivussa, jos siihen jäi aikaa ja joku sen muisti tehdä. Nykyään modernit tietojärjestelmät sekä niiden kehitysprojektit ovat hyvin monimutkaisia. Ei ole fiksua yrittää tehdä kaikkea yhden ihmisen voimin, vaan tarvitaan priorisointia ja työnjakoa. 

Laadunvarmistuksessa vaaditaan monenlaista osaamista. Emme pidä lokeroinnista, mutta jaotteluna yksi (monista) esimerkeistä voisi olla vaikkapa: Tutkiva testaaja, Testiautomaatiokehittäjä, QA Lead, DevOps Engineer. Toki erityisesti pienemmissä projekteissa sama henkilö voi parhaimmillaan hoitaa näitä kaikkia vastuita. Mutta jos vähänkin laajemmissa projekteissa oletetaan, että yksi henkilö pystyisi tehokkaasti ottamaan haltuun kaikki nämä roolit, alkaa tämä lähestyä jo itsensä huijaamista.

VALAlla työntekijä tulee aina ensin. Koemme, että ihmisen voidessa hyvin, hyötyy tästä hänen lisäkseen myös työnantaja sekä asiakas. Vastavuoroisesti ylikuormittuneesta työntekijästä kärsii myös työnantaja sekä asiakas. 

Kun huolehditaan yhdessä, että luovuudelle jää tilaa ja ettei ihmisten kuormitus mene liialliseksi, tiimin jäsenet pystyvät parhaimpaansa sekä yksilöinä, että osana koko remmiä. Lisäksi varmistamalla, että päivittäinen tekeminen on sopivan haastavaa kullekin yksilölle, luodaan vahvat lähtökohdat koko tiimin onnistumiseen. On turha kuvitella, että yksi laadun ammattilainen voisi hoitaa kaiken tässä ja nyt. Laatu ei ole vain testaajien harteilla, vaan koko tiimi kehittäjistä testaajiin on vastuussa. 

Juoksuvalmentajani sanoin: “90% harjoituskuormalla saavutetaan huomattavasti parempia tuloksia kuin 105 % kuormituksella.” Samaa kannattaisi soveltaa työelämään.

– Esa Hakulinen, VALA Group QA Lead

About the writer


Esa Hakulinen

QA lead

Esa has been in various QA positions – test engineer, test automation developer and test manager and now he works as a QA Lead in Vala. Esa’s interests include, but are not limited to: Sports (especially long distance running), photography, travelling, mountains, volunteer work, reading and boating. As a fun fact: Esa is an old school book nerd who doesn’t have Netflix!

Etsi