Hyppää sisältöön

Piritta Palokangas kirjoitti Markkinointi & Mainonta -lehteen jutun Tunto-palvelussa menestyneistä yrityksistä. Juttuun haastateltiin meiltä toimari Samia. Lehden tilaajat voivat lukea koko artikkelin täältä.

Tässä kuitenkin suoraan siteerattuna VALAa koskevat osiot jutusta: 

Vuosi sitten perustetusta vertaisarviointipalvelusta löytyvät kaikki yli 20 henkilöä työllistävät Suomessa toimivat yritykset. Rekisteröidyttyään käyttäjät voivat jättää sinne nimettömän arvion nykyisestä tai entisestä työnantajastaan.

Alma Median brändin alla toimivan palvelun tavoitteena on lisätä työelämän läpinäkyvyyttä. Vuodessa Tuntoon on jätetty noin 5 000 arviota, ja maaliskuun 4. päivä palkittiin niistä menestyneimmät Helsingissä järjestetyssä tapahtumassa.

Pk-yrityksistä eli 51–250 työntekijää työllistävistä yrityksistä voitokkain oli niin ikään it-talo. Vala Group palkittiin sekä menestyneimpänä työnantajabrändinä että vuoden läpinäkyvimpänä yrityksenä. Läpinäkyvimpien palkitsemisen kriteerinä oli se, kuinka paljon arvioita yritys on saanut Tunnossa. Vala Group sai myös kunniamaininnan, koska se on saanut Tunnossa parhaat arviot johtamisesta.

”Johtaminen tarkoittaa meillä perinteisen päätöksenteon ja työnantaja-työntekijä ajattelun rikkomista. Meillä ei ole hierarkiaa. Jos piirrän organisaatiokaavion, piirrän kaikki samalle viivalle ja itseni sen alle. Näen että toimitusjohtajana tehtäväni on fasilitoida yrityksen toimintaa”, toimitusjohtaja Sami Tuomisaari sanoo.

Käytännössä vallan ja vastuun jakaminen Vala Groupissa näkyy siten, että kaikista tärkeistä asioista keskustellaan workshopeissa koko henkilöstön voimin ennen päätöksiä. Tarvittaessa päätöksistä järjestetään vielä äänestys.

”Workshopeissa on käyty läpi muun muassa työsuhde-etuja, yrityksen kansainvälistymiseen liittyviä asioita, mitkä ovat kasvutavoitteet, diversiteettiä ja millä tavoilla olisi parasta viestiä. Päätöksiä ei tehdä, ennen kuin niistä on juteltu yhdessä ja on perusteltu, miksi tehdään. Sitä kautta kaikki saavat ja kaikkien pitääkin olla mukana vaikuttamassa yrityksen suuntaan”, Tuomisaari sanoo.

Workshoppeja on keskimäärin joka toinen kuukausi, ja niiden tarkoitus on myös kehittää ihmisiä johtamaan omaa työtänsä. Perinteisestä johtamismallista irtautuminen voi olla joskus haasteellista myös työntekijöille, jotka ovat tottuneet hierarkioihin. Vala Groupissa oman työn johtamisessa voi auttaa myös kollega.

”Tukea saa aina, mutta sitä tarjoavan ihmisen tittelinä ei tarvitse olla johtaja.”

Vala Group on saanut 20 arviota Tunnossa ja sen yhteispisteet ovat 4.9/5.

”Paras työpaikka missä olen ikinä ollut töissä. Melkein päivittäin saa olla ylpeä Valasta, kun kuulee muiden tarinoita työpaikoistaan”, kirjoittaa nykyinen työntekijä.

Tunnossa annetuissa avoimissa palautteissa monissa tulee esiin Vala Groupin ympäristövastuu. Se on kirjattu yrityksen strategiaan.

”Arvoistamme ensimmäisten joukossa on vastuullisuus. Olemme muun muassa kompensoineet hiilijalanjälkeämme kolmannen osapuolen palvelun kautta. Lisäksi olemme mukana Siili Solutionsin SiiliMetsä-hankkeessa, jossa istutetaan uutta metsää.”

Vala Groupilla ei ole autoetua tai firman omaa venettä.

”Sen sijaan meillä on käytössä kaupunkipyörät.”

Vastuu näkyy myös siinä, millaisia töitä he tekevät.

”Haluamme tehdä hankkeita ja projekteja, joissa ympäristöasiat huomioidaan. Priorisoimme sitä, että olemme tekemässä vastuullista ja ympäristöystävällistä maailmaa.”

Vala Groupin liikevaihto oli viimeisimmällä 12/2018 päättyneellä tilikaudella 7,2 miljoonaa euroa ja tulos 1,5 miljoonaa euroa plussalla.

”Meillä ei ole primääritavoitteena kasvu kasvun takia, vaan työtyytyväisyys. Jos ja kun kasvamme, se lisää puolestaan työhyvinvointia, kun pääsee tekemään uusia mielenkiintoisia projekteja.”

Tunto-palvelu

Mikä: Alma Median brändin alla toimiva vertaisarviointipalvelu, jossa nykyiset ja entiset työntekijät voivat arvioida työnantajia.

Mitä: Tunnossa ovat kaikki yli 20 ­henkeä työllistävät yritykset. Tiedot on haettu Alma Talent Tietopalveluista.

Kenelle: Kaikille avoin ja ilmainen palvelu, mutta vaatii rekisteröitymistä. Arvion voi jättää anonyymina.

Etsi