Hyppää sisältöön

Miten olet päätynyt testiautomaation pariin?

Sattumalta. Opiskelin ammattikorkeakoulussa tieto- ja viestintätekniikkaa ja ennen viimeisen opiskeluvuoden alkua oli aika hakea harjoittelupaikkoja. 

Lukuisien hakemuksien jälkeen pääsin haastatteluun harjoittelijan paikasta Nokialle, CI/CD-tiimiin. Siellä vietinkin sitten seuraavan vuoteni ensin harjoittelijana ja myöhemmin opinnäytetyön tekijänä työskennellen testiautomaatiokirjastojen parissa. Lyhyen Nokia-käyntini jälkeen hyppäsin suoraan VALAlle töihin ennen kuin ehdin edes valmistua koulusta.

Minkälaisissa projekteissa olet ollut?

Olen enimmäkseen ollut projekteissa kehittämässä testiautomaatiota isoille koneille, kuten hisseille ja satamanostureille. Isot koneet ja niiden ohjaamiseen suunnitellut sulautetut järjestelmät kiehtovat minua, ja olen tyytyväinen, että olen VALAlla päässyt projekteihin, jotka vastaavat omia kiinnostuksen kohteitani.

Minkälainen on työpäiväsi?

Työskentelen suurimman osan ajasta kotoa käsin, joten aikatauluni on hyvin joustava. Olen ilta- ja yöihminen  ja on mahtavaa, että pystyn vaikuttamaan omiin työaikoihini. Minulla on mahdollisuus tehdä suurimman osan työstäni itselleni parhaiten sopivana aikana päivästä.

Mikä työssäsi on parasta?

Yksi parhaista asioista työssäni on tietenkin mielenkiintoiset tehtävät, mutta niitä tärkeämpää on yleisesti hyvä ilmapiiri, jossa asiantuntijuuteeni ja kykyyni tehdä hyviä päätöksiä työni osalta luotetaan. Tämä luottamus tuo myös vapautta ja mahdollisuuden vaikuttaa omiin työtehtäviin ja työskentely-ympäristöihin.

Miten päädyit VALAlle?

Etsin aktiivisesti uutta työpaikkaa, kun opiskeluihini liittyvä työharjoittelu oli lähestymässä loppuaan ja valmistuminen tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi oli käsillä. Osuin sattumalta VALAn nettisivuille, joista välittyi mielikuva, että VALA olisi hauska ja rento paikka työskennellä. Hakiessani olin vielä melko kokematon alalla, jota monessa paikassa katsottiin huonona puolena. VALAlla minussa nähtiin ennemminkin potentiaalini ja mahdollisuus kehitykselle, kuin mennyt työhistoria. Nyt olen ollut täällä jo muutaman vuoden ja mielestäni VALA on edelleen erinomainen paikka työskennellä, ja niin paljon enemmän kuin vain hauska ja rento.

Miksi viihdyt VALAlla? Mikä VALAssa on parasta?

VALAlla on ihmis- ja yhteisökeskeinen lähestymistapa työntekijöihin ja tunnen, että minua arvostetaan sekä ammattilaisena että yksilönä.

Etsi