Hyppää sisältöön

Sitoudumme ihmisiin

Mitä VALAlaiset ajattelevat työstään ja työnantajastaan?

Mari

QA Lead

Kun noin kaksikymppisenä mietin sitä, mikä minusta tulee isona ja pyörittelin eri vaihtoehtoja, ei IT-alan työt olleet siellä kärjessä. Testauksesta ja laadunvarmistuksesta en varmasti ollut edes kuullutkaan. Urapolkuni tähän pisteeseen on kulkenut monien sattumien kautta, ja rehellisesti sanottuna, jos joku olisi noin 20 vuotta sitten kysynyt missä näen itseni 20 vuoden päästä, en olisi osannut edes kuvitella, mitä kaikkea työura tuokaan eteen ja mihin se kuljettaa.

VALA:lla aloitin 2020 helmikuussa, juuri ennen korona pandemiaa. Hyppy tuntemattomaan konsulttimaailmaan oli itselle valtava, olihan takana pitkä ura vakuutussektorilla, saman työnantajan palveluksessa. Olin päässyt vuosien aikana mukaan monenlaisiin järjestelmäkehitys projekteihin, alkuvuosina testaajana ja määrittelijänä, viimeiset reilu 10 vuotta enemmän testauspäällikön roolissa. Vaikka muutos jännitti, jopa pelotti, eikä sitä helpottanut ainakaan korona pandemian mukanaan tuomat poikkeusolot, VALA otti minut avosylin vastaan ensimmäisestä päivästä lähtien, ja tunne on ollut siitä saakka lämmin, turvallinen ja hyväksyvä. Vaikka konsulttina työskennellessä valtaosa työajasta kuluu asiakkaalla, on ollut ihanaa huomata, miten pienillä teoilla ja huomioimisella Valalaiset saavat aikaan tunteen, että kuulut porukkaan ja että ei ole asiaa, mistä ei voisi heille puhua. VALA:ssa ihminen kohdataan aina ihmisenä, kaikkine tunteineen ja ajatuksineen, ei koskaan pelkkänä työntekijänä.

VALA on myös tarjonnut mahdollisuuden päästä työskentelemään QA leadinä yhteen Suomen johtavista mediataloista, jossa olen oppinut viimeisen kolmen vuoden aikana valtavasti uutta täysin uudesta toimialasta. Olen luonteeltani hyvin vahvasti perfektionisti, ja sen myötä olen oppinut ymmärtämään, miksi laatulähtöisyys on lähellä sydäntäni oikeastaan kaikessa mitä teen, ja miksi työurallanikin olen päätynyt laadunvarmistuksen pariin. On äärimmäisen kiehtovaa käydä keskustelua laadun ympärillä, mitä se oikeastaan tarkoittaa, miten laatua voidaan varmistaa ja mikä on ns. riittävää laatua. Olen etuoikeutetussa asemassa, koska omassa roolissani pääsen näkemään sekä sinne ”pellin alle” asioita kehittäjän näkökulmasta, mutta myös hyvin vahvasti ja tiiviisti yhteistyötä tehden liiketoiminnan kanssa, sitä näkökulmaa, miten ratkaisut palvelevat loppukäyttäjiä. Ja ennen kaikkea, miten laatua voidaan jatkuvasti parantaa!

Esa

TEST lead

Aina silloin tällöin törmään kysymykseen, että miten olen päätynyt laadunvarmistuksen ja ohjelmistotestauksen alalle. No, kuten monilla muilla – kysymys oli enemmänkin sattumasta kuin tarkasta urasuunnitelmasta. Jokin aikaa sitten huomasin kysyväni itseltäni, mikä työssäni oikein viehättää. On vaikeaa vastata jotain tiettyä asiaa, mutta yksi tärkeimmistä asioista on rajattomat mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen sekä erilaisissa rooleissa työskentelyyn eri projekteissa.

Voit syventyä tarkimpiin yksityiskohtiin tutkivassa testauksessa, hyödyntää moderneimpia testiautomaatiotekniikoita tai vaikka löytää itsesi kehittämästä testausstrategiaa jollekin suuryritykselle. Aika usein työn konkreettiset tulokset ovat nähtävillä: Hyvin testattu komponentti tai systeemi, yrityksen laajuiset parantuneet testausmenetelmät tai täysin automatisoidut testausprosessit. Joskus jopa kaikki näistä.

Olin seurannut VALAa jo useita vuosia ennen kuin tulin tänne töihin. Joskus mietin, olikohan kaikki lukemani ihan totta. Esimerkiksi onnellisuuden visio ja mahdollisuus valita omat projektit. No, nyt voin kertoa, että kyllä tuo kaikki pitää paikkansa. Tunnelma talossa on ollut erittäin positiivinen, vastaanottava ja tukeva ensimmäisestä päivästä alkaen. Nykyään VALAssa on jo yli 100 ihmistä mutta pienen yrityksen tunnelma on silti edelleen läsnä. Vaikka asiat ovat erittäin hyvällä tolalla, yritystä kehitetään silti jatkuvasti. Ja mikä parasta, jokainen VALAlainen on mukana tässä kehittämisessä.

Bardhyl

Testiautomaatiokehittäjä

Jokin aika sitten pohdin pääni puhki tulevia uravalintojani. Fysiikan ala tulisi tarjoamaan paljon haasteita mutta mikään niistä ei tuntunut riittävän kiinnostavalta ja merkitykselliseltä. Tuohon aikaan tunsin kulkevani kohti epämieluisaa ja urapolkua, joka ei herättänyt minussa innostusta.

Sitten menin ensimmäiselle ohjelmoinnin kurssilleni, jonka jälkeen kaikki tulisi muuttumaan. Päivä, jona kirjoitin ensimmäisen Hello Worldini oli riemastuttava. Japanilainen termi ”ikigai” viittaa merkityksellisen suunnan löytämiseen tai elämän tarkoitukseen. Tuona päivänä löysin oman ”ikigaini”.

Tuosta päivästä on nyt kulunut muutama vuosi ja olen löytänyt tieni ohjelmistokehityksen kautta testiautomaatioon. Nykyään saan tehdä kahta asiaa mistä pidän eniten, luoda elegantteja ratkaisuja kompleksisiin ongelmiin sekä automatisoida tylsiä ja toistuvia taskeja. VALAlla työskentely on tarjonnut minulle kaikkea mitä kaltaisena nuori ja tavoitteellinen ihminen tarvitsee, haastavia projekteja ystävällisessä ja inhimillisessä ympäristössä.

Jan

Testiautomaatiokehittäjä

Olen työskennellyt IT-alalla ja opiskellut koodausta ja ohjelmistokehitystä vuosien ajan. Alan monipuoliset urapolut ja loputtomat oppimismahdollisuudet tarjoavat jatkuvasti kiinnostavia tehtäviä kaltaiselleni oppimishaluiselle ja teknologiasta kiinnostuneelle kaverille. Aina löytyy jokin uusi työkalu tai ohjelmointikieli, jota voi opetella, tai jonka kanssa syventää osaamistaan.

Testiautomaation parissa olen työskennellyt vuodesta 2017 lähtien. Pidän testiautomaation kehittämisestä, koska pääsen automatisoimaan itseään toistavaa testausta ja vapauttamaan ihmisten ajan kehittävämpään työhön. Samalla testiautomaation avulla saadaan jatkuvasti arvokasta tietoa testattavien järjestelmien laadusta. Testiautomaation kehittäminen on monella tapaa samankaltaista kuin muukin ohjelmistokehitys. Se antaa paljon vapauksia ja tilaa luovuudelle ratkaisujen kehittämisessä. Samalla vaaditaan kuitenkin taitoa kehittää ylläpidettäviä ja tehokkaita testiautomaatioratkaisuja.

Valitsin VALAn työnantajakseni ensisijaisesti yrityskulttuurin vuoksi. On ollut ilo huomata, miten VALAn kulttuuri ja arvot eivät ole pelkkää sanahelinää, vaan näkyvät ihan jokapäiväisessä tekemisessä. VALA tuntui itselleni heti kuin kodilta ja ihmiset ovat olleet mahtavia. Toiveitani projektien suhteen ja tavoitteitani ammattillisessa kehittymisessäni kuunnellaan unohtamatta omaa hyvinvointiani. VALAlla ihmiset ovat todella prioriteetti numero yksi.

Juha

TESTIAUTOMAATIOkehittäjä

Intohimo ohjelmistokehitykseen sai minut alun perin kiinnostumaan myös testiautomaatiosta. Nautin luovuutta vaativien teknisten ongelmien ratkaisemisesta, niin testaamisen kuin kehityksenkin saralla. Ohjelmiston laatu on minulle tärkeää, joten on erittäin palkitsevaa tehdä työtä, jossa voin suoraan nähdä työni vaikutuksen laatuun.

VALAssa pidän siitä, että omat kiinnostuksen kohteeni otetaan huomioon minulle sopivaa projektia etsittäessä. Pidän sekä koodaamisesta että testiautomaatiosta, jälkimmäisestä erityisesti Robot Frameworkilla. On mukavaa, että täällä pääsen hyödyntämään taitojani näissä molemmissa.

VALAlaiset ovat ensimmäisestä päivästä asti saaneet minut tuntemaan itseni todella tervetulleeksi. Alusta asti minulle on ollut selvää, että ihmisten kiinnostuksen kohteita ja tunteita todella arvostetaan täällä. Lisäksi toimistolla on hauska ja rento tunnelma, ja kollegat ovat ystävällisiä.

Alessandro

Ohjelmistokehittäjä

Tulin VALAlle ohjelmistokehittäjäksi. Tykkään suuresti koodaamisesta ja ohjelmistokehityksestä yleisesti, mutta olen myös hyvin kiinnostunut testaamisesta ja testiautomaatiosta. Pidän uusista haastavista projekteista ja parhaiden ratkaisujen löytämisestä asiakkaalle. Olen kotoisin Roomasta, josta muutin suomeen vuonna 2003. Joskus kollegani yllättyvät kuinka hyvin olen oppinut suomea tänä aikana.

Ennen VALAa työskentelin telecom-alan yrityksessä. Koettuani useampia erilaisia rooleja, joista viimeisin oli ohjelmistokehittäjä, päätin vihdoin lähteä. Pääsyy työpaikan vaihtamiseen oli, että kaipasin uusia haasteita.

Ensivaikutelmani VALAsta on ollut erittäin positiivinen. VALAn ilmapiiri ja kollegat ovat olleet juuri niin lämpimiä ja kannustavia kuin olin odottanutkin. Minut on otettu todella hyvin vastaan! Yksi VALAn suurimmista vahvuuksista on keskittyminen ihmisiin ihmisinä, ei vain työntekijöinä. Toinen mielestäni merkittävä asia on henkilökohtaisen kehittymisen tukeminen. Uskon, että ammatillisen kehittymisen kannalta VALA on yksi parhaista paikoista alallamme.

Sanna

Testiautomaatiokehittäjä

Päädyin testiautomaation pariin melko lailla sattumalta sen pohjalta, että olin parina kesänä käyttänyt Robot Frameworkia kesätöissä. Olen taustaltani robotiikan diplomi-insinööri ja aloitin VALAlla noin pari viikkoa ennen kuin valmistuin. Aloin hakea ensimmäistä valmistumisen jälkeistä työpaikkaa reilua kuukautta aiemmin ja olin kuullut VALAsta paljon hyvää. Olinkin iloisesti yllättynyt, että töidenhakemisprosessi oli nopeasti maalissa ja työpaikka löydetty jo ennen valmistumista. Etenkin olin tyytyväinen siihen, että olin saanut työpaikan niin hyvältä vaikuttavasta paikasta kuin VALA.

Tykkään ratkaista ongelmia ja helpottaa muiden duunia. Testiautomaatiossa pidän siitä, että se vähentää tarvetta ”tylsälle” rutiininomaiselle osuudelle manuaalitestauksesta, vapauttaa aikaa tehdä mielekkäämpää testausta, sekä nopeuttaa palautteen saamista.

VALAlla on erittäin hyvä yhteishenki ja ihmiset ovat kannustavia ja ystävällisiä. VALA on osoittautunut hyväksi paikaksi testiautomaatiosta ja QA:sta kiinnostuneelle. Omat toiveet otetaan huomioon ja projektin valintaan saa itse vaikuttaa. Huolimatta kivasta tiimistä ensimmäinen projektini ei tuntunut minulle sopivalta, joten sain vaihtaa projektia. Koen, että nykyinen projektini sopiikin minulle ja taustaani paremmin. VALAlla on myös autettu minua suunnittelemaan uraani ja pohtimaan, mitä oikeasti haluan tehdä tulevaisuudessa ja mitä minun kannattaa tehdä, jotta saavuttaisin haaveeni.

Tomi

Ohjelmistokehittäjä

Olen ohjelmistokehittäjä pääosin siitä syystä, että rakastan sitä tunnetta kun löydän bugin tai onnistun tekemään jotain mihin muut eivät pystyneet. Kaikki projektit tuppaavat olemaan erilaisia ja aina on jotain uutta opittavaa, mikä on toki aina tyydyttävää. Tässä työssä on myös loistavat edut kuten kotoisa toimisto, hyvä kahvi, joustavat työajat ja mahdollisuudet etätöihin.

Ennen VALAa työskentelin pari vuotta sulautettujen järjestelmien kehittäjänä. Jossain vaiheessa aloin hieman tylsistyä ja koin, että kaipaan jotain uutta. Alkuun mukavan työpaikan jättäminen tuntui uhkarohkealta, mutta tunne katosi nopeasti kun tulin ensimmäistä kertaa VALAn toimistolle.

VALAn kulttuuri on yksinkertaisesti loistava. Ei turhaa byrokratiaa ja voin tehdä päätöksiä itseohjautuvasti kysymättä lupaa keneltäkään. Olen saanut mahdollisuuden työskennellä itseäni kiinnostavissa projekteissa. Tämä on mielestäni kaikista tärkeintä työssä, jossa iso osa ajasta kuluu tuijottaen tekstieditoria. Uskomattomat juhlat, naurettavan hyvät edut sekä aito joukkuehengen tuntu auttavat myös.

Ante

Testiautomaatiokehittäjä

Tykkään työskennellä testauksen parissa. Jokainen järjestelmä tarjoaa omat haasteensa; pääsen oppimaan kuinka järjestelmän pienimmät osat ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja miten näistä vuorovaikutuksista rakentuu koko järjestelmä. Kun järjestelmä on rajoittunut, se tuottaa rajatun määrän mielekkäitä skenaarioita testattavaksi. Testaajana minun pitää voida kattaa nämä skenaariot testauksessa, ja mennä niiden ulkopuolelle, alueille joita järjestelmää suunnitellessa ei oltu ajateltu mahdollisiksi.

Minusta on mukavaa keskustella loppukäyttäjien ja suunnittelijoiden kanssa – heistä jokaisella on oma näkökulmansa ja tarpeensa järjestelmän suhteen. Keskustelujen myötä on ollut valaisevaa oppia järjestelmän uusia käyttötapoja tai itselleni uusia järjestelmän käyttötilanteita.

Olen toiminut muutamaan otteeseen kehittäjänä, ja pidän siitä kuinka sama asia voidaan toteuttaa usealla eri tavalla, siten että lopputulos näyttäytyy loppukäyttäjälle identtisenä toteutustavasta riippumatta. Mikään järjestelmä kuitenkaan ei elä suljetussa tilassa vaan on usein osa isompaa kokonaisuutta. Tämä johtaa tilanteisiin, jossa järjestelmien tuottamien kombinaatioiden lukumäärä kasvaa äärettömiin. Koska kaikkea ei voida testata, menee laadun varmistus tätä myöten lempialueelleni – testauksen kattavuuden ja riskien hallintaan; ajan ja resurssien ollessa niukalla on voitava tehdä päätöksiä, joiden myötä voimme saada riittävän varmuuden järjestelmän kypsyydestä ja sen soveltuvuudesta loppukäyttäjien tarpeisiin laadun kärsimättä.

Arthur

Testiautomaatiokehittäjä

Toimin VALAssa testiautomaatiokehittäjänä. Muutin Pietarista Suomeen vuoden 2017 lopussa. Heti alkuun oli erittäin mukava nähdä kuinka paljon VALA auttoi minua kaikkien käytännön asioiden kanssa tehden muuttoprosessista lopulta todella helpon.

Kun käytännön asiat oli hoidettu, oli seuraavaksi vuorossa sopivan asiakkaan löytäminen. Tässä prosessissa VALA huomio jatkuvasti hyvin vahvasti omat tarpeeni ja toiveeni. Lopulta sain mahdollisuuden työskennellä MTV:n digitaalisten palveluiden laadunvarmistuksen parissa. Tällä hetkellä kehitän testiautomaatioratkaisuja mutta tahtoisin ehkä liikkua back end kehityksen suuntaan.

Yksi mielestäni arvokkaimpia asioita VALAssa on henkilökohtainen suhtautuminen kaikkiin työntekijöihin. Tämän lisäksi VALAlla on selkeät tulevaisuuden tavoitteet ja yleisesti tavoitteita mietittäessä kuunnellaan aina kaikkien työntekijöiden mielipiteitä.

Lauri

Testiautomaatiokehittäjä

Kaikki haluavat käyttää ohjelmistoja, jotka toimivat. Tämän takia itse nautin testiautomaation kehittämisestä, sillä haluan tukea asiakkaitamme tuottamaan mahdollisimman laadukkaita tuotteita. Itselleni on tärkeää löytää sopivia haasteita projekteista, jotta kehittyisin jatkuvasti siinä, mitä teen.

Heti alusta lähtien olen huomannut, että VALAlla arvostetaan ihmistä. Täällä tuetaan jokaisen ammatillista kehittymistä. VALAlla pääsee myös tekemään itselle tärkeitä ja mielekkäitä projekteja, joista löytyy juuri sopivasti haastetta, jotta pystyy jatkuvasti kehittymään paremmaksi omassa työssään.

Ilmapiiri VALAlla on erittäin positiivinen ja turha byrokratia on jätetty pois. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme joustavasti ja asiakkaan tarpeiden mukaan.

Panu

Testiautomaatiokehittäjä

Pidän työssäni siitä, että pääsen oppimaan uusimpia teknologioita ja työkaluja. Tällä hetkellä työskentelen Tampereella digitalisaation palveluyrityksessä testausautomaatiokehittäjänä ja testaajana. Projektissani olen toteuttanut testausautomaatioratkaisuja pääasiassa Protractorilla sekä Cucumberilla. Aikaisempaa testauskokemusta minulla on kertynyt toiminnanohjaus- ja valmistusjärjestelmien sekä websovellusten parista teollisuuden alalla.

Pidän Valalla siitä, että ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Apua on helppo saada ja lisäksi kaikkia on ollut helppo lähestyä eikä turhia hierarkioita ole. Uusien teknologioiden oppimista ja ammatillista kehittymistä on tuetaan jatkuvasti, esimerkiksi kirjahankinnoilla sekä verkkokursseilla.

Istumatyön vastapainona on hyvä harrastaa liikuntaa, jotta selkä pysyy vireessä. Oma liikuntaharrastukseni on Crosstraining, jossa tehdään erilaisia liikkeitä kiertoharjoittelun tyyliin

Mika

Testauspäällikkö

Pidän järjestelmien ja ohjelmistojen laadunvarmistustehtävistä jotka antavat monipuolisia haasteita. Viihdyn parhaiten projekteissa, joissa toimitaan yhdessä asiakkaan ja asiakkaan muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Tällä hetkellä toimin QA Managerina ja testaajana yhdessä Suomen hienoimmista mediataloista. Aikaisempi kokemukseni on kertynyt tietoliikenne-, pankki- ja vakuutussektorilta, joten nykyinen media-alan toimeksiantoni on tuonut minulle uusia haasteita ja pitänyt mielenkiintoni korkealla. Mikä on myös hienoa, että meillä Valassa on alhainen byrokratia jolloin aikaa jää enemmän asiakkaan töiden tekemiseen.

Ohjelmiston laatuun voidaan vaikuttaa valitsemalla oikeat ihmiset ja työkalut. Minulle tärkeää on, että meillä on motivoituneet ja positiiviset työtekijät jotka tukevat toinen toisiaan ja toimivat tiiminä yhteen. Vala pystyy tukemaan minua tässä tarjoamalla työvälineet, koulutusmahdollisuudet ja parhaat laadunvarmistuksen asiantuntijat osana asiakkaan toimeksiantoa.

Kokemukseni VALA:sta on ollut positiivinen. Täällä arvostetaan ihmisiä ja jokaisen hyvinvointiin kiinnitetään huomiota. Kehityskeskustelua ei ole vain kerran vuodessa vaan se on jatkuvaa vuorovaikutusta esimiehen ja työtekijän välillä. Olen ollut tyytyväinen, että olen saanut olla osana hienosti menestyvää ja vauhdilla kasvavaa yritystä.

Vapaa-ajallani harrastan monipuolisesti eri kuntourheilua. Olen huomannut, että kun kroppa toimii niin myös mieli pysyy virkeänä ja työt sujuvat hyvin. Tavoitteenani on vielä tulevaisuudessa juosta puolimaraton.

Ilia

Ohjelmistokehittäjä

Toimin tällä hetkellä ohjelmistokehittäjänä mobiilisovellusten ja tietoturvan parissa. Hyödyllisten ja merkityksellisten ohjelmistojen kehittäminen tuo minulle tyydytystä ja inspiraatiota. Tehtäväni vaativat jatkuvaa oppimista ja intohimoa ymmärtää ohjelmistojen toimintaa kokonaisuuksista pieniin yksityiskohtiin.

VALA vuorostaan tarjoaa minulle laajasti erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa itseäni ohjelmistokehittäjänä. VALA tarjoaa kaikkiin makuihin sopivia projekteja, toivottaa kaikki uudet ihmiset lämpimästi tervetulleeksi sekä kannustaa oppimiseen. Lisäksi kulttuuria kaikkine vapauksineen vaalitaan ja kehitetään jatkuvasti.

VALAssa olen osa fantastista tiimiä. Jokainen työntekijä ympärilläni on sekä kokenut ammattilainen että mahtava persoona.

Kai

Ohjelmistokehittäjä

Ohjelmistokehityksessä nautin eniten työkalukehityksestä. Saan hyvän mielen kun kehitän työkaluja mitkä auttavat toisia parantamaan heidän tuotteitaan tai varmistamaan kokonaan uuden ohjelman laadun. Ennen VALA:aa kehitin mukautettuja testaustyökaluja Nokialle. VALA:ssa olen pääasiassa toteuttanut testiautomaatioratkaisuja eri asiakkaille käyttäen useimmiten Robot Frameworkia.

Pidän VALA:ssa siitä että olen saanut tarpeeksi haasteita mitkä pitää itse työn mielenkiintoisena. Pääsen olemaan tekemisissä asiakkaiden kanssa, jotka eivät pelkää rakentaa monimutkaisia järjestelmiä saavuttaakseen liiketoimintatavoitteensa.

VALA:ssa olen työskennellyt minua kokeneempien kavereiden kanssa. Olen oppinut heiltä että vaikka parhaat kehittäjät voivat toteuttaa hankkeen yksin, niin tiimityönä projekteista tulee jotain paljon mahtavampaa.

Hans

Ohjelmistokehittäjä

Olen ohjelmoija ja ohjelmistokehittäjä. Pidän koodauksesta, koska se on rentouttavaa ja itsenäistä työtä. Se on hyvä vastapaino ketterälle ohjelmistokehitykselle, missä ihmisten välinen kommunikaatio on olennaista. Nautin todella koko ketterän kehityksen syklistä. Jos se puuttuu, niin haluan varmistaa että se otetaan käyttöön. Pidän joukkuhengen luomisesta!

Lähdin peliteollisuudesta ja tulin VALA:aan koska kalusin nähdä mitä muuta olisi tarjolla. VALA ei tosiaankaan ole tuottanut pettymystä. Opin kokoajan ja se on minulle tärkeää. Tällä hetkellä pääasiallinen työni on auttaa hyvin kunnianhimoista Startup-yritystä. Tulevaisuus on jännittävä!

Vapaa-ajalla nautin kaikenlaisista peleistä, kuten lautapeleistä, tietokonepeleistä ja sulkapallosta. Tykkään kun on taktiikkaa, strategioita ja pulmia ratkaistavana. Lepääminen tekee myös hyvää.

Matti

Ohjelmistokehittäjä

Olen ohjelmistojen suunnittelija ja kehittäjä. Viihdyn tehtävissä, jossa toimitaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. Pidän monipuolisista tehtävistä, joissa tarvitaan monenlaista osaamista. Tällä hetkellä suunnittelen ja kehitän uusia ominaisuuksien sekä ylläpidän ohjelmistoa.

Kokemukseni VALA:sta on positiivinen alusta lähtien. Täällä arvostetaan ihmisiä ja jokainen saa olla oma itsensä. Välittäminen, huolenpito ja kehittyminen tarkoittavat VALA:ssa konkreettisia asioita ja toimia.

Harrastustoiminnassa olen toiminut suunnistusvalmentajana ja työtehtävissäni voin ammattiosaamisen lisäksi hyödyntää valmentajakokemustani. Niin työssä kuin urheilussa kyse on kehittymisestä, pyrkimyksestä suorituksen parantamiseen ja menestykseen. Kyse on tavoitteiden asettamisesta, reitinvalinnasta ja suunnitelmallisesta etenemisestä oikeaan suuntaan.

Sampo

Laadunvarmistuksen asiantuntija

Puhuessani VALA:sta, voin rehellisesti sanoa, että muutama vuosi sitten aloittaessani luvatut asiat ovat tulleet toteen. Hyvän työympäristön syntymiseen on vaikuttanut oikea asenne liiketoimintaa sekä ihmisiä kohtaan, ilman turhaa roskapuhetta. VALA:ssa ihmiset kohdataan ihmisinä, yhtälailla sekä asiakkaiden että työntekijöiden suhteen. Haastavat asiakasprojektit sekä mahtavat kollegat pitävät minut aktiivisena ja mielenkiintoni korkeana. Kasvuyrityksen positiivinen asenne tulevaisuuteen on inspiroiva myös kokeneelle ohjelmistokehittäjälle ja laadunvarmistajalle. VALA:ssa otetaan huomioon erinomaisella tavalla myös ihmisten ammatillinen kehittyminen. Kaiken lisäksi täällä on ollut hauskaa!

VALA Stories

  • VALA Stories
  • Company culture

First impressions interview with Ada

  • VALA Stories
  • Company culture

First impressions interview with Tanja

  • VALA Stories
  • Company culture

Interview with our test automation engineer Arthur

Etsi