Hyppää sisältöön

Sales Manager, Quality Assurance and Software Development

Oletko joko kokenut IT-palvelualan myyjä, tai suurella myyntihenkisyydellä ja tekemisen palolla varustettu alamme tekninen osaaja? Haluatko tehdä myyntiä, jota tukee selkeä ja vahva brändi yhtenä alansa parhaista firmoista? Oletko empaattinen ihminen, jolla on myös pehmeämpi puoli ja aito kiinnostus välittää muista?

VALA Group Oy on ihmislähtöinen noin 130 ohjelmistojen laadun ammattilaisen asiantuntijayritys, jonka vahvuus on selkeä profiloituminen parhaana työpaikkana alamme ihmisille. 

Haemme nyt asiantuntijaa hankkimaan asiakkuuksia ja vastaamaan niistä, myymään laadunvarmistuspalveluitamme sekä pitämään huolta ihmisistämme. 

Tehtävässä on paljon vapauksia mutta myös paljon vastuuta. Työtä voi periaatteessa tehdä missä, miten ja milloin itse haluaa (kunhan viikoittain käyt toimistollakin). Tärkeintä on, että asioita tapahtuu.

Tiimi sisältää tällä hetkellä viisi kollegaa: Juho, Joonas, Atte, Sachin ja Juha, jotka tekevät yhdessä töitä VALAn myynnin ja ihmisten tyytyväisyyden eteen, jaetulla bonusmallilla. 

Myynnin yhteistyötä ja seurantaa meillä on tällä hetkellä helpottamassa Pipedrive, Slack & Googlen palvelut. Vaikka yrityksellä menee mukavasti, on meilläkin luonnollisesti omat haasteemme. Myyntiin liittyviä tunnistettuja kehityskohteita ovat ainakin tekninen ratkaisumyynti sekä asiakkuuksien laajentaminen kokonaisvaltaisemmiksi. Näiden asioiden kehittämiseen otamme mielellämme ideoita vastaan.

Tulevan kollegan kommentti, Joonas Luukkonen:

”VALA on erittäin ihmislähtöinen firma, joka elää ja hengittää empatiaa. Me kaikki ollaan erilaisia ja kun jokainen pääsee tekemään hommia omilla vahvuuksillaan, niin tiiminä ollaan enemmän kun tekijöiden summa. VALAlla saa vaikuttaa asioihin, saa vastuuta ja omistajuutta juuri sen verran, mitä pystyy ja tahtoo vaan kantaa. Myynnistä vastaavana tiiminä meille rahaa tärkeämpää on se, että VALAlaisilla olisi aina parhaat ja mielenkiintoisimmat projektit ja asiakkaat keiden kanssa tehdä töitä.”

Tulevan kollegan kommentti, Juho Häyrynen:

“Kuulemme usein uusilta kollegoilta, että alkuun kaikki mitä VALAsta on kirjoitettu on vaikuttanut liian hyvältä ollakseen totta. On parasta kuulla jälkikäteen, että VALAssa työskentely lunastaa lupaukset ja markkinointi ei ole pelkkää värikynää.”

Why VALA?

Mitä tarjoamme:

  • Merkityksellistä työtä. Mielekkään työn löytäminen VALAlaisille on tärkein yksittäinen tavoitteemme.
  • Sinä ja hyvinvointisi tulette ykkösenä, jopa ennen asiakkaitamme.
  • Empaattisen, läpinäkyvän ja matalahierarkisen organisaatiokulttuurin.
  • Erinomaisen tulospalkkiomallin, mikä korreloi sekä yrityksen menestyksen että oman aktiivisuuden kanssa.
  • Mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa VALAn kehitykseen.
  • Erinomaiset puitteet ammatilliseen kehittymiseen, muun muassa vuosittaisen henkilökohtaisen koulutusbudjetin ja mentoroinnin mahdollisuudet.
  • Ammatilliset yhteisöt, joissa jaamme kokemuksia ja opimme yhdessä meille kiinnostavista ja relevanteista aiheista, kuten uusimmista TA-työkaluista.
  • Lounas-, puhelin- ja hyvinvointiedut. Tarjoamme vuosittaisen 500€ hyvinvointibudjetin, jonka voit käyttää haluamallasi tavalla (esim. urheiluun, kulttuuriin, hyvinvointiin tai työmatkoihin).
  • Mahdollisuuden osallistua tuleviin henkilöstön sitouttamisohjelmiin, esimerkiksi optio- tai osakeohjelmilla.
  • Etätoimiston Etelä-Espanjassa.
  • Kattavat työterveyshuollon palvelut sekä sairaan lapsen hoitopalvelun halutessasi.
  • Kompensoimme puolestasi keskimääräistä Suomessa asuvan hiilijalanjälkeä vastaavat vuosipäästöt.
VALA Benefits

Vaatimukset:

  • Intohimo asiakastyöhön ja aito halu auttaa asiakkaita menestymään
  • Vahvat näytöt menestyksekkäästä myyntityöstä, asiakashankinnasta ja asiakkuuksien hoidosta, erityisesti IT -konsulttialalla TAI vahva tekninen QA-tausta sekä myyntityöhön soveltuva asenne ja osaaminen.
  • Tuloshakuisuus sekä halu jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen
  • Halu työskennellä VALA-kontaktina, mikä tarkoittaa käytännössä omaa tiimiä teknisiä asiantuntijoita, joiden hyvinvoinnista ja kehittymisestä sinulla on iso vastuu
  • Aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus
  • Et pelkää myöskään kylmäsoittelua, etkä uusien kontaktiverkostojen luomista
  • Vahvat tiimityötaidot
  • Kyky toimia itsenäisesti analyyttisyyttä ja asiantuntemusta vaativissa tehtävissä
  • Positiivinen elämänasenne ja kyky nauraa itselle
  • Erinomainen suomen ja englannin kielen taito

Eduksi katsotaan:

  • Kokemus ohjelmistokehityksestä tai ohjelmistojen laadunvarmistuksesta
  • Kokemus ohjelmistokehitys- tai laadunvarmistuspalveluiden myynnistä
  • Muu alan substanssiosaaminen
  • IT-palvelualan verkostot
  • Relevantti koulutus

Huom: Emme ota yllä olevia vaatimuksia kirjaimellisesti joten älä sinäkään. Jos olet esimerkiksi tekninen osaaja mutta sinulla ei vielä ole myyntikokemusta, älä lannistu. Jos voit osoittaa meille myyntihenkisyytesi ja -osaamisesi, se voi hyvin riittää.

VALAn rekrytointiprosessi:

Rekrytointiprosessimme on ketterä, mutta perusteellinen ja se sisältää seuraavat vaiheet:

  • Keskustelu People-tiimimme kanssa, jonka tarkoituksena on molemmin puolin selvittää, onko VALA sinulle sopiva työpaikka, jossa voit viihtyä, löytää mielekästä työtä ja kehittyä ammatillisesti.
  • Itsenäisesti suoritettava case -tehtävä.
  • Toinen keskustelu myyntitiimin kanssa, minkä tarkoituksena on selvittää, vastaako tehtävä sinun osaamista, toiveita ja mielenkiinnon kohteita.
  • Kolmas keskustelu muun tiimin kanssa. 

Täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä, kannattaa siis hakea heti!

Kiinnostuitko?

Täytä hakemus vain muutamassa minuutissa klikkaamalla tästä alta! Lisätietoja antaa Juho Häyrynen (+358 50 542 4324) ja Anni Paro (+358 50 324 7484)

Etsi