QA Lead – Oulu
VALAn toiminta laajenee ja etsimme nyt QA Leadeja Ouluun! Sen lisäksi, että ymmärrät, mistä laadukas softa koostuu ja suhtaudut siihen intohimoisesti, sinulta löytyy myös intoa lähteä viemään VALAn osaamista ja kulttuuria uudelle paikkakunnalle.
Emme niinkään välitä lukuisista CV:stä löydettävistä avainsanoista, vaan relevantin työkokemuksesi ohella vähintäänkin yhtä tärkeää on, että jaat arvomme ja koet, että kulttuurimme on sinulle sopiva.
VALAn kulttuuri on enemmän kuin inspiroivia lainauksia hiirimatoissa ja näytönsäästäjissä. VALAn kulttuuri on yhdistelmä tekoja, asenteita ja ihmissuhteita, höystettynä ripauksella idealismia.

Tarjoamme:
- Merkityksellistä työtä. Mielekkään työn löytäminen VALAlaisille on tärkein yksittäinen tavoitteemme.
- Sinä ja hyvinvointisi tulette ykkösenä, jopa ennen asiakkaitamme.
- Empaattisen, läpinäkyvän ja matalahierarkisen organisaatiokulttuurin.
- Mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa VALAn kehitykseen.
- Erinomaiset puitteet ammatilliseen kehittymiseen, muun muassa vuosittaisen henkilökohtaisen koulutusbudjetin ja mentoroinnin mahdollisuudet.
- Ammatilliset yhteisöt, joissa jaamme kokemuksia ja opimme yhdessä meille kiinnostavista ja relevanteista aiheista, kuten uusimmista TA-työkaluista.
- Lounas-, puhelin- ja hyvinvointiedut. Tarjoamme vuosittaisen 500€ hyvinvointibudjetin (vuonna 2023 poikkeuksellisesti 1000€), jonka voit käyttää haluamallasi tavalla (esim. urheiluun, kulttuuriin, hyvinvointiin tai työmatkoihin).
- Palkkataso tässä roolissa on 3750-4650 €/kk osaamisestasi ja kokemuksestasi riippuen. Lisäksi tarjoamme mahdollisuuden osallistua tuleviin henkilöstön sitouttamisohjelmiin, esimerkiksi optio- tai osakeohjelmilla.
- Kaksi etätoimistoa Etelä-Espanjassa.
- Kattavat työterveyshuollon palvelut sekä sairaan lapsen hoitopalvelun halutessasi.
- Kompensoimme puolestasi keskimääräistä Suomessa asuvan hiilijalanjälkeä vastaavat vuosipäästöt.

Tässä muutamia ominaisuuksia, joita toivomme sinulla olevan:
- Arvostat samoja periaatteita kuin me: empatia, kestävyys, hyvinvoinnin priorisointi, itseohjautuva työskentelytapa ja elinikäisen oppimisen mentaliteetti.
- Testisuunnitelmien tekeminen, testitapausten suunnittelu sekä muiden testaajien ohjaaminen ja tukeminen on sinulle tuttua.
- Sinulta löytyy laaja-alaista kokemusta erilaisista projekteista ja erilaisista ympäristöistä.
- Teknisten ratkaisujen lisäksi osaat auttaa asiakkaita myös kulttuurin ja työskentelytapojen kehittämisen saralla.
- Kiinnität huomiota kokonaisuuteen ja löydät tärkeimmät alueet, joihin keskittyä monimutkaisissakin tilanteissa.
- Olet joustava: pystyt sopeutumaan nopeasti uusiin tiimeihin, toimialueisiin ja työtapoihin.
- Pystyt ottamaan vastuuta ja sinulla on rohkeutta tuoda esiin omia havaintojasi ja ideoitasi, sekä keskustella omista ja muiden ideoista rakentavasti.
- Hyvät kommunikaatiotaidot. Vaatimuksena sujuva englannin taito, suomen kieli on plussaa.
Seuraavaksi sinua saattaa kiinnostaa kuulla lisää asiakasprojekteistamme. Meillä on käynnissä yli 40 asiakasprojektia, joten on haastavaa kuvailla näitä kaikkia, mutta päivittäisessä työssäsi voisit esimerkiksi toimia ketterän tiimin QA leadina ja varmistaa, että softaa kehitetään laatu edellä. Projektisi voisi olla esimerkiksi B2C mediapalveluissa, pankkisektorilla tai vaikka terveysteknologia-alalla. Voit lukea lisää julkisista referensseistämme täältä: Referenssit
VALAn rekrytointiprosessi:
Rekrytointiprosessimme on ketterä mutta perusteellinen. Prosessin pituus riippuu pitkälti sinusta. Parhaimmillaan saamme vietyä koko prosessin läpi 1-2 viikossa. Rekrytointiprosessimme vaiheet:
- VALAn kulttuuriin ja arvoihin pohjautuva keskustelu People-tiimimme kanssa, minkä tarkoituksena on molemmin puolin selvittää, onko VALA sinulle sopiva työpaikka, jossa voit viihtyä, löytää mielekästä työtä ja kehittyä ammatillisesti. Lisäksi meitä kiinnostaa, voisitko viedä meidän kulttuuria eteenpäin esimerkiksi jakamalla osaamistasi kollegojen kesken, osallistumalla VALAn yhteisöihin ja niiden kehittämiseen tai parantamalla VALAn työtapoja.
- Itsenäisesti suoritettava koodikoe tai vastaava niille, jotka tarvitsevat ohjelmointitaitoja työssään.
- Toinen keskustelu asiakashallintatiimimme kanssa, minkä tarkoituksena on selvittää, miten hyvin asiakkaidemme tarpeet ja projektimme vastaavat sinun osaamista, toiveita ja mielenkiinnon kohteita.

”Olen työskennellyt VALAssa QA Manager/Test leadin tittelillä vuodesta 2017. Pääsin heti alkuun kiinnostavaan ja haastavaan projektiin MTV:lle. VALA vastaa MTV:n digipalveluiden laadusta, joten tehtävässä on mukavasti haastetta. Ilokseni meillä on kuitenkin projektin alusta asti ollut tukena ja turvana VALAn asiantunteva testaustiimi vaihdellen 4:stä 9 henkilöön. Lisäksi VALAssa autetaan toinen toisiamme ja yksin ei tarvitse kaikkea ratkaista. Testauksen lisäresursseja saa aina tarvittaessa. Tehtävässäni vastaan asiakkaan laadunvarmistuksesta eri sovelluksille. Päivittäinen työni on hyvin vaihtelevaa ja siihen sisältyy testauksen koordinointia ja kommunikaatiota eri sidosryhmien välillä.
Testausvastaavana pääsen myös osallistumaan asiakkuuden kehittämiseen yhdessä ohjausryhmän kanssa. Päivittäisessä työssä pääsen osallistumaan testauksen suunnitteluun ja testaukseen mikä lisää työn mielekkyyttä. Siinä oppii myös testattavista järjestelmistä laaja-alaisesti mikä auttaa testauksen johtamisessa. Oma työni vaatii useamman vuoden kokemusta erilaisista testauksen tehtävistä, tiimin ohjaamisesta, teknistä osaamista ja kykyä hallita samanaikaisia tehtäviä mutta VALAlla on lukuisia projekteja, joissa pärjää hieman lyhyemmälläkin kokemuksella. Voin varauksetta suositella VALAa QA Manager/Test leadin positiosta kiinnostuneille.”
Mika
Testauspäällikkö
Kiinnostuitko?
Täytä hakemus minuutissa klikkaamalla tästä alta! Lisätietoja antaa Anni Paro (+358 50 324 7484).
Huomio Suomen ulkopuolisille hakijoille: Vaadimme EU-työluvan.